Harrastuksen aloitus ei saa olla vanhempien tulotasosta kiinni

Olen huolissani Suomen nuoriston alati rapautuvasta fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta. Nuorten harrastukset ovat tutkimusten mukaan oiva keino vähentää nuorten syrjäytymistä. Lisäksi on selvää, että varhain aloitettu urheiluharrastus ylläpitää liikunnan kipinän myös aikuisena ja siten vähentää esimerkiksi ylipainoriskiä ja ehkäisee monia vakavia sairauksia. Vuoden 2015 nuorisobarometrin mukaan noin joka kolmas nuori on joutunut jättämään harrastuksen aloittamatta rahan puutteen vuoksi. Barometri osoittaa, että erityisesti teini-iässä urheiluharrastuksissa tapahtuu notkahdus. Pudotus on suurempi pojilla kuin tytöillä. Lisäksi selvitykset osoittavat syrjinnän olevan yleinen ilmiö urheiluharrastusten piirissä, jonka vuoksi Suomi menettää monia lahjakkuuksia.

Tutkimusten mukaan Suomessa on yleistymässä erityisesti yläkoululaisten, mutta huolestuttavalla tavalla myös alakoululaisten, keskuudessa ns. napostelukulttuuri. Huolestuttavan suuri osuus koululaisista jättää kouluruuan väliin ja korvaa sen omilla rahoilla ostetuilla naposteltavilla, jotka usein jaetaan kavereiden kesken. Harrastuksilla on merkitys myös nuorten ruokailutottumuksiin ja ruokakasvatukseen. Noin 20% nuorista uskoo että harrastejärjestöt voivat positiivisesti vaikuttaa heidän ruokailutottumustensa terveellisyyteen. Koulun vaikutus ruokailutottumuksien terveellisyyteen on nuorisobarometrin mukaan vähäisempi kuin kodin, ystävien tai jopa elintarviketeollisuuden ja kaupan vaikutus.

Jokaisella nuorella tulisi olla mahdollisuus harrastaa sukupuolesta, sosioekonomisesta taustasta tai vanhempien tulotasosta riippumatta. Erityisesti itseäni kiinnostaa oman kotikuntani, Hausjärven, osalta nuorten harrastusmahdollisuuksien varmistaminen, mutta sama tilanne on varmasti ihan jokaisessa Suomen kunnassa ja kaupungissa. Kun nuorille taataan vähintään yksi harrastus, on mahdollisuus sekä pitkällä että lyhyellä tähtäimellä pitää sosiaali- ja terveydenhuollon kulut kurissa, tai ehkä jopa vähentää niitä. Harrastustakuuta ei saa tehdä yhdistysten tai seurojen kustannuksella, vaan siihen tarvitaan aktiivista otetta kunnalta. Toiminnan tukeminen vaatii kunnalta panostuksia, mutta ne panostukset ovat arvioni mukaan suuruudeltaan pienemmät kuin vahinkojen korjaaminen jälkikäteen. Päätösten tekeminen vaatii poliittista tahtoa ja asenneympäristön muutoksen!

6 kommenttia artikkeliin “Harrastuksen aloitus ei saa olla vanhempien tulotasosta kiinni”
  1. avatar Kimmo Kautio sanoo:

    Totta, että osa kustannuksista ilmenee vain ”kilpaurheilussa”, mutta toisaalta en monessakaan lajissa oikein tunnista kilpaurheilun ja harrasteurheilun rajaa. Onko esimerkiksi lasten kilpailutoiminnassa kyse ”kilpaurheilusta”? Esim. juuri joukkuelajeissa lähes jokainen joukkue, jossa harrastetaan, ottaa osaa lajiliittojensa kilpasarjoihin. Joukkuelajeissa vain suurimmissa seuroissa on mahdollista selvästi eriyttää kilpaurheilu ja harrastaminen toisistaan, sillä eri tavoittein liikkuvat ovat kuitenkin yleensä yhdessä ja samassa toimintaryhmässä. Nostan tämän pointin siksi, että jotkut tämän kilpaurheilun ja harrastamisen eron haluavat joka tapauksessa tehdä. Kilpaurheilusta lienee kyse vasta jossain vanhempien ikäluokkien valtakunnallisissa kilpailuissa, mutta juuri vanhemmissa nuorten ikäluokissa on suurin vaikeus järjestää kilpaurheilupolun rinnalle sitä harrastepolkua.

    Tokaluokkalaisen pojan isänä täällä Hattulassa olen ilolla saanut seurata vanhan ajan pihapelihenkeä, kun kaikenikäiset pojat (silloin tällöin tytötkin) pelailevat tuolla kunnan liikuntapaikoilla yhdessä ja hyvässä hengessä. Väitän, että juuri joukkuelajien merkitys näiden hienosti yhdessä toimivien lasten kasvattajina on merkittävä. Koulun, kodin ja harrastusyhteisön pyhä kolminaisuus kasvattaa meille yhteiskuntakelpoisia, yhteistoimintaan ja toisten huomioonottamiseen kykeneviä kansalaisia. Voisin jopa väittää, että juuri tämä harrastusten ja harrastamisen tukeminen voi jollain aikavälillä sitä talkoohenkeä tuoda takaisin.

    Nostaisin tähän liittyen myös yhden asian esiin, joka pitäisi paikata harrastustakuuta odotellessa. On täysi järjettömyys, että lasten harrastusten valmentajia, ohjaajia, joukkueenjohtajia ym. tärkeitä toimijoita ei käsittääkseni ole laillisesti mahdollista palkita ilman kiertoteitä alennuksilla tai vapautuksilla lastensa kausimaksuista ilman, että saatu hyöty katsotaan henkilön veronalaiseksi tuloksi. Tämä on täysin järjetöntä. Toki niitä mainittuja kiertoteitä on, mutta moraalisia ja järkeviä toimijoita ei pitäisi pakottaa lainsäädännön hengen vastaisiin toimintatapoihin asioissa, joiden tekeminen on yhteiskunnallisesti katsoen mittamaattoman arvokasta.

    Tässä nyt vielä muutama mieleen juolahtanut pointti keskusteluun.

    P.S. Hiton mukava yllätys törmätä järkevään hämäläiseen, kokoomuslaiseen toimijaan. 😉

  2. avatar Jarkko Stråhle sanoo:

    Olet oikeassa, monet harrastukset ovat kalliita esim. välttämättömien lisenssimaksujen ja varustehankintojen vuoksi (jääkiekko, jalkapallo, salibandy, jne). Toisaalta nämä ovat usein vain kilpaurheilussa esille tulevia kustannuksia.

    Mitä tulee seurojen ilmaisiin salivuoroihin niin kannatan niitä. Useinhan kunnat antavat seuroille avustuksia ja seurat puolestaan maksavat kunnan ylläpitämistä urheilupaikoista vuokraa kunnalle. Mielestäni tämä on turhaa rahan siirtämistä taskusta toiseen. Urheilupaikkojen vuokrat voitaisiin mielestäni poistaa sellaisilta seuroilta, jotka sitoutuvat kunnan tavoitteisiin lasten ja nuorten liikuntakasvatuksen osalta. Esimerkiksi Hausjärvellä liikuntasalien vuokrat ovat ilmaisia, jos kyseessä on lasten ja nuorten liikuntaharrastus. Lisäksi tällaisiin seuroihin voitaisiin kunnan toimesta tarjota joko kohdennettua avustusta vähävaraisten liikuntaharrastuksen edistämiseksi (esim. yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa) tai vaihtoehtoisesti voitaisiin rakentaa pari vuotta sitten eduskunnassakin esillä olleeseen harrastusseteliin pohjautuva malli. Koska monet kunnat tasapainottelevat hankalassa taloustilanteessa, tulisi pystyä rakentamaan malli joka ei rasita kuntia liikaa.

    Kuten aikaisemmassa blogikirjoituksessani olen todennut, on yhdistystoiminta näivettynyttä Suomessa. Tästä näkökulmasta ns. talkoohengen kasvattaminen voi olla haastavaa.

  3. avatar Kimmo Kautio sanoo:

    Tärkeä aihe ja olen samaa mieltä. Yksi harrastus pitäisi kyetä takaamaan kaikille lapsille ja nuorille. Ongelmaksi tosin saattaa muodostua se, että harrastukset ovat kovin eri hintaisia ja harrastusten tasa-arvo on äärimmäisen vaikea taata.

    Harrastusten tukemiseenhan on toki monia erilaisia tapoja. Joissakin kunnissa, toki harvoissa, on vielä voimissaan hieno tapa tarjota esimerkiksi urheiluseuroille ilmaisia tai ainakin todella edullisia salivuoroja, joka mahdollistaa halvat harrastukset. Joissakin tapauksissa taas harrastusten hintoja voisi pitää alhaalla palkkatuki päätoimisen työntekijän palkkaamiseen harrastusta järjestävälle yhdistykselle, jolloin palkkakuluja ei maksateta harrastajilla. Yksi mahdollisuus on tukea suoraan perheitä, yksi taas olisi perinteisen talkoohengen uusi tuleminen.

    Olisi mielenkiintoista kuulla, millaista tapaa harrastusten tukemisen toteuttamiseksi mielessäsi pyörittelit kirjoittaessasi?

  4. avatar Jarkko Stråhle sanoo:

    Olet Susanna oikeassa, kaikkia ei kiinnosta harrastuksissa, eteenkään urheilussa, kilpaileminen. Valitettavasti kuitenkin tähän monet nuorten harrastukset pohjautuvat, vaikka näin ei välttämättä tulisi olla. Kilpailullisuus ja painostuksen tunne ovat tunnetusti myös tekijöitä, jotka ajavat nuoria pois liikuntaharrastusten parista.

    Monessa kunnassa on käytössä malli, jossa koulun kannalta välttämättömien välineiden hankkimiseksi saa tukea kunnan sosiaalitoimistolta. Nykyaikaisessa koulunkäynnissä esim. kannettavat tietokoneet ovat jopa välttämättömiä. Esimerkiksi Helsingissä kaupungin sosiaalitoimi tukee niitä perheitä, joilla ei ole mahdollisuutta hankkia tietokonetta. Tällaisella mahdollisuuksien tasa-arvolla varmistetaan, että kaikilla on yhtäläiset opiskelumahdollisuudet ja eväät elämässämenestymiseen, vanhempien tulotalososta tai sosioekonomisesta taustasta riippumatta. Saman tulee olla mahdollista myös harrastusten osalta.

  5. Hei!

    Hyvään aiheeseen tartuit.

    Viimeksi harrastamisen ja itse asiassa jopa koululiikunna kalleudesta uutisoitiin laajasti (http://www.satakunnankansa.fi/satakunta/lohduton-kirje-koyhilta-vanhemmilta-liikutti-koulutoimea/?_ga=1.128882057.407009641.1474947643), kun vähävaraisen perheen lapsen lenkkarit eivät olleet kelvanneet luokan liikunnanopettajalle.

    Liikuntaharrastuksissa lapsilta edellytetään lisäksi aivan liian usein kunnianhimoisuutta ja kilpailuviettiä. Pelkkään liikkumisen iloon ja hyvään tapaliikkumiseen tähtääviä harrastuksia on aivan liian vähän.

Paluuviitteet
Katso mitä muut sanovat...


css.php